Kyllä minä niin mieleni pahoitin siitä, että Tsekki voitti Suomen jääkiekossa tänään.
Eipä ollut Suomen leijonilla minkäänlaisia mahdollisuuksia. Tsekki pelasi kahdeksalla kenttäpelaajalla koko ajan. Varsinaisen joukkueen lisäksi Tsekkihyökkäyksiä tuki kuudentena pelaajana loistava tsekkiyleisö, sekä seitsemäntenä ja kahdeksantena kentällä häärineet Brent Reiber ja Thomas Sterns.
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
Lätkää!
Tunnisteet:
Brent Reiber,
erotuomari,
jääkiekko,
Leijonat,
mm-kisat,
Suomi,
Thomas Sterns,
Tsekki
tiistai 3. toukokuuta 2011
Kiitos kirjasta.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin siitä, miten vähälle huomiolle tuntuu jäävän mediassa se, että Tuomas Kyrölle myönnettiin Kiitos kirjasta -mitali. Joka tuutista tuuttaa jo toista päivää Osamaa ja Obamaa. Ensin kerrottiin toisen kuolleen ja toisen antaneen käskyn. Sitten näytettiin kuvia asunnosta ja nyt odotetaan kuvaa kuolleesta terroristista. Nyt onneksi jo toimittajat ovat osanneet päättää kumpi on kumpi. Aluksi tuntui sekin olevan vähän oikolukuvaiheen jälkeenkin hakusassa.
Onhan tuota jo jauhettu. Nyt kulttuuritoimitus töihin. Toivottavasti huomenna tämä asia on noteerattu, ettei tarvitse toistamiseen samasta aiheesta mieltään pahoittaa.
Onhan tuota jo jauhettu. Nyt kulttuuritoimitus töihin. Toivottavasti huomenna tämä asia on noteerattu, ettei tarvitse toistamiseen samasta aiheesta mieltään pahoittaa.
Tunnisteet:
Barak Obama,
Kiitos kirjasta -mitali,
media,
Mielensäpahoittaja,
Osama Bin Laden,
Tuomas Kyrö
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)